Kissan etsintä

Huolehdi, että kissan on mahdollista palata kotiin karkausreittiä, esim. ikkuna auki. Aseta pihalle ruokaa, vesikuppi, hiekkalaatikko, petipaikka tai joku muu kissalle mieluisa tavara.

Leikattu kissa ei mene yleensä kovin kauaksi, leikkaamaton voi innostua vaeltamaan kauemmas. Koira, vieras kissa tai muu yllättävä tilanne saattaa säikäyttää karkurin entistä pidemmälle.

Tutki lähiympäristöstä jätekatokset, auton aluset, varastot (myös lukitut), pyöräkellarit ja vastaavat piilopaikat.

Ota päiväsaikaan etsintään mukaan joku voimakkaalta tuoksuva ruoka tai houkutteleva kissakaveri.

Kissa on hämärällä aktiivinen eläin, joten illan pimetessä ja ympäristön rauhoittuessa kannattaa etsiä uudelleen. Kuulostele rapinaa ja maukunaa korvat tarkkana!

Tarkkaile myös puustoa: pelästynyt kissa saattaa olla kiivennyt korkeallekin.

Samat paikat tulee etsiä päivittäin, etenkin näköhavaintojen paikoista.

 

Havaintoon perustuva etsiminen

Aseta loukku ruokatarjoiluineen. Kutsu kissaa tutulla kutsunnalla.

Hajujäljellä houkuttelu ja kotiutus onnistuu esim. kissanhiekalla tai kissakaverilla.

Kiinnitä huomio vetämällä maassa huivia, talutushihnaa tms. Äkkitilanteissa kävyt, risut, maan rapsuttelu yms. saattavat innostaa kissan uteliaana takaisin.

Jos kissa on arka, asetu maahan makaamaan, kun näköhavainto on saatu.

ÄLÄ jahtaa kissaa, vaan maarittele se tulemaan itsesi luo!
 

Loukutus

Loukkuja saa lainaan meiltä ja löytöeläintarhoilta.

Arka kissa pitää loukuttaa mahdollisimman äkkiä.

Valitse turvallinen ja suojaisa paikka. Loukkua ei tulisi asettaa vilkkaiden kulkuväylien lähettyville. Kesällä loukkua ei saa asettaa suoraan auringonpaisteeseen. Loukun sijoittamiselle pitää olla tontinomistajan lupa. 

Aseta tutunhajuinen vaate loukun päälle ja kissanminttua tai kissan lempiruokaa sisälle. Voit suojata loukkua esim. oksien avulla. Myös grillaus saattaa houkutella karkurin paikalle.

Tarkista loukku usein, erityisesti talvikeleillä!

 

Kun kissa kotiutuu

Muista muokata ilmoituksiin kissan löytyneen tai poistaa ilmoitukset, kun kissa on saatu takaisin kotiin. Vie kissa tarvittaessa eläinlääkärin tarkistukseen.