Nimo

26.1.2023

 

Nimo on saanut kodin!

Omaan kotiin malttamattomana olisi valmis loikkimaan 5-vuotias ruskeavalkoinen kääpiöluppa Nimo.

Nimo on kiltti ja rohkea poika, joka nopeasti asettui sijaiskotiin. Hän antaa mieluusti silittää, erityisesti otsasta, jos vaan ihminen malttaa olla pupun kanssa samalla tasolla. Nimo seurailee innokkaasti ihmisten perässä ja haluaa olla aina seurassa. Hän on myös taitava kerjäämään herkkuja. Nimo voisi kovin ilahtua, jos omassa kodissa olisi kanikaveri. 

Nimo on siitä erikoinen kani, ettei hypi sohvalle eikä keittiön tuoleille. Myös sähköjohdot on jätetty rauhaan vaikka välillä on vahingossa jäänyt yöksi tietokonehuoneen ovi auki. Robotti-imuri on Nimolle kauhua herättävä. Sitä juostaan karkuun, ja jos imuri pyörii Nimon mielestä liian kauan ympärillä, Nimo menee mököttämään sohvan alle piiloon eikä tule sieltä pois kuin herkkujen avulla.

Sijaiskodin kissoja Nimo aristelee, mutta ei varsinaisesti pelkää niitä. Hän lähtee vasta sitten pois, jos kissa tulee nuuskuttelemaan liian lähelle. Koiriin Nimo ei ole tottunut. Sijaiskodissa Nimo on tottunut teini-ikäisten lasten seuraan, joten sopii hyvin isompien lasten perheeseen.

Nimo on kova syömään, ja on tottunut syömään monipuolisesti kasviksia, heinää, pellettejä, ja vettä menee reilusti. Heinälle olisi hyvä olla heinähäkki, mihin kani ei pääse istumaan, koska Nimo kätevänä poikana pissaa heti heiniin. Hän antaa rauhassa leikata kynnet, kun on mukavasti sylissä. Touhukkaan ja loikkivan luonteensa vuoksi häkkieläjäksi kania ei ole tarkoitettu. Nimokin on tottunut kulkemaan vapaasti pitkin taloa muiden mukana.

 

Nimo on leikattu, sirutettu, rokotettu sekä eläinlääkäri tarkistanut. 

Nimosta pyydetään pienen osan kuluista kattava 80€ suuruinen kulukorvaus. 

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme.