Taneli

21.3.2022

 

Taneli on saanut kodin!

Taneli palautui sijaiskotiin maaliskuussa, koska jännitti liikaa uudessa kodissa olevaa koiraa. Tanelille etsitään nyt siis uudestaan kotia, mutta koiratonta kotia!

 

Taneli, mikä suloinen innokas pojanviikari! Taneli on luppakorvainen punaruskea kääpiölupan ja leijonaharjaksen risteytyskani, joka on ehtinyt vasta 7 kuukauden ikään. 

Tanelilla oli aluksi sijaiskotiin tullessaan vähän jännitystä uudesta paikasta. Hän saikin olla rauhassa omissa oloissaan. Nopeasti kuitenkin on lähtenyt reipastumaan. Herkuilla saa heti Tanelista parhaan kaverin ja nyt juokseekin aina vastaan herkkuja kerjäämään. Herkkujen avulla antaa myös koskea, joten sillä on hyvä alkaa tutustumaan uusiin ihmisiin. Syliin saa nostettua tosi helposti eikä pyristele yhtään pois. Taneli onkin poikkeuksellisen kiltti kani laatuaan. Kynsien leikkuu onnistuu myös tosi hienosti, kun antaa hyvin koskea tassuihin.

Taneli on hieman tuumailija, mutta innostuessaan alkaa vauhtia löytymään. Kaikin puolin herttainen luonteeltaan. Taneli ei hypi pöydille eikä toki pienen kokonsa takia oikein pääsekään. Hän mielellään syö kaikki kukat, jos niihin vain ylettyy.

Sijaiskodissaan Tanelilla ei ole kanikaveria, mutta on kuitenkin tottunut nuorempana toisten kanien seuraan. Taneli mielellään loikkisi omaan kotiin, jossa olisi ihana tyttökaveri odottamassa. Sijaiskodin kissoista on kiinnostunut, toki juoksee karkuun, jos kissa alkaa jahtaamaan. Ei kuitenkaan pelkää kissoja ja tulisi varmasti omassa kodissaan myös kissojen kanssa toimeen.

Taneli asustelee omassa huoneessaan, joka on rajattu turvalliseksi. Hänellä on myös käytössä häkki, jonka ovea pidetään auki. Vauhdikkaan ja loikkivan luonteensa vuoksi häkkieläjäksi kania ei ole tarkoitettu. Taneli on tottunut syömään monipuolisesti tuoretta ruohoa, erilaisia yrttejä ja kasviksia, heinää ja kuitupitoisia pellettejä. Vessalaatikon käyttöön Taneli on hyvin oppinut.

 

Taneli on leikattu, sirutettu, rokotettu sekä eläinlääkäri tarkistanut. 

Tanelista pyydetään pienen osan kuluista kattava 80€ suuruinen kulukorvaus. 

 

Tutustuthan luovutusehtoihimme