Hilu ja Lumikki

3.11.2019

HILU JA LUMIKKI

Hilu etsii yhteistä kotia tyttärensä Lumikin kanssa. Kokoa Hilulla on n.4kg, ja tytär Lumikin aikuispainoa on mahdoton vielä ennustaa mutta kasvu näyttää siltä, että pieneksi hän ei tule jäämään. Hilu kaikiksi onneksi saatiin kiinni ja sijaiskotiimme ennen kuin se ehti synnyttää ulos. 

Lumikki on syntynyt 25.8 ja valmis muuttamaan omaan kotiin. Lumikki on kasvanut emonsa hellässä huomassa kolmen veljen seurassa. Lumikki on helppo käsitellä, kasvu on tasaista ja meno kanimaista. Koko sisarusparvi on reippaita pupusia, joista tulee mahtavia lemmikkejä. 

Hilu on entisessä elämässään elänyt ulkona ja osaksi vailla hoitoa ja vaatii tulevalta omistajaltaan varmat otteet, että hoitotoimenpiteet saa suoritettua. Hilu on kyllä kiltti, utelias, antaa paijata mutta kynsien leikkuu ja turha nostelu ei ole hänen mieleen. Hilu hakee huomiota ja herkkuja ihmisiltä.

Kanit saavat elää sijaiskodissamme omassa huoneessa, joten poikaset ovat pienestä pitäen oppineet, että tilaa pitää olla runsaasti. Uudelta kodilta edellytämme mahdollisuutta elellä vapaana, häkin ollessa vain ns. tukikohta jossa on vessa, heinät ja muut välttämättömyydet. Suuren kokonsa vuoksi häkin minimipituus on 160cm.

Kanit ovat rauhalliseen koiraan tottuneita. 

Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen. Ne löytyvät täältä.

 

Hilu
Lumikki
Hilu
Hilu ja Lumikki
Sisarusparvi joulukuvauksissa