Hugo ja Hades
6.11.2024
Hugo ja Hades ovat 2-vuotiaat kesyt ja ihmisrakkaat kodinvaihtajana tulleet kissaveljekset, jotka ovat ikänsä asuneet yhdessä. Siksi pojille etsitäänkin yhteistä kotia. Pojat asuvat sijaiskodissa Kurikassa ja ovat kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Hadeksen matkustusstressin vuoksi kotia etsitään lähialueelta.
Hugo Hugo ja Hades ovat molemmat samannäköisiä ruskeatiikereitä, mutta Hugo on pojista isokokoisempi. Iltaisin Hugo tykkää kanniskella leluhiiriä ja maukua muille. Hugolla on kuuluva kehräysääni ja hän tulee usein iltaisin isäntäväen viereen sänkyyn kehräilemään ja saattaa nukkua siinä vielä aamullakin. Hugo ja Hades tykkäävät usein myös nukkua vierekkäin. Poikien painileikit ovat välillä rajuja.
Hades Pienikokoisempi Hades on arempi ja stressiherkempi kuin Hugo. Hadeksen ääni on pieni ja vieno. Kuljetuskopasta ja matkustamisesta Hades ei tykkää. Matkustusstressi näkyy runsaana kuolaamisena. Lyhyet eläinlääkärireissut ovatkin menneet paremmin Hadeksen ollessa valjaissa ja turvavöissä kuin boksiin suljettuna. Hadeksella todettiin virtsakiviä, jotka hoidettiin ruokavaliolla kuntoon. Hades saattaa tarvita loppuelämänsä urinary-erikoisruokaa. Hadeksen tulisi välttää stressiä, sillä se pahentaa pissavaivoja.
Energiaa näillä nuorilla veljeksillä kuitenkin riittää. Pojat pitävät kovasti palloista ja palloleikeistä ja niitä onkin sijaiskodissa ollut useaa eri kokoa ja mallia. Iltaisin ja aamuisin pojat tykkäävät rallittaa ja jahdata toisiaan. Muiden kissojen kanssa tullaan toimeen, mutta poikien painileikit ovat välillä muille sijaiskodin kissoille liian rajuja. Hugo ja Hades ovat oppineet kulkemaan valjaissa. He ovat hienosti valjastelleet pitkin metsäpolkuja ja teitäkin onkin kierretty, mutta autot selvästi pelottavat poikia. Poikien käsittely onnistuu hyvin ja kynsien leikkuu on tuttua, joskaan paikalla ei maltettaisi olla koko toimitusta. Pojat syövät monenlaista märkä- ja kuivaruokaa, mutta lempparia on tällä hetkellä pateeruuat. Ihmisten ruoasta heille kelpaisi melkein mikä tahansa, joten varasteluyritykset kannattaa kitkeä pitämällä ruoat kaapeissa.
Hugo ja Hades luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä FiV/FeLV- testattuna terveeksi.
Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen.
KOTIHAKEMUKSET
Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.
Adoptiolomakkeeseen pääset tästä.
Ssesyn Y-tunnus 3024987-8
|
|